Seinäjoki – Alajärvi 2-0 (5-2, 7-4)

 

Halleihin tyypillistä railakasta lyöntipeliä tarjoiltiin sunnuntaina, kun JymyJussit kampesi itselleen arvokkaat kolme pistettä. Ankkurien pirteimpiä olivat Sami Mikkolanaho kolmella kotiutuksella ja Viljo Sillanpää kärkietenijänä.

 

Ville Väliaho valmistautuu syöttöön.

I JAKSO

Lauantain ottelusta kokoonpano oli elänyt sen verran, että Ville Väliaho lukkaroi ja Kari Kellokoski seurasi ottelua siviileissä. Ankkurit aloitti ottelun sisältä ja rakensi Aki Oravan 3-raja puhkaisulla ajotilanteen. Sami Mikkolanaho niittasi 3-saumasta kotiin Niko J.Korhosen ja siirsi Alajärven johtoon. JymyJussien vastaus tuli saman tien, kun Jukka-Pekka Vainionpään ja Markus Hallasuon lyönneillä kotijoukkue karkasi 3-1 johtoon.

Toisessa vuorossa Ankkurit joutui varotoimenpiteenä ottamaan Korhosen pois kentältä tämän loukattua hieman itseään syöksyssä. Rami Mäkinen siirtyi ulkokentälle 3-vahdiksi ja Henri Heikkinen otti Korhosen paikan siepparina. Juha Katajiston varrella Alajärvi rakensi ajon, josta Mikkolanaho kumuroi 3-2 kavennuksen. JymyJussien sisävuoro tuotti niin ikään yhden juoksun ja kahden vuoron jälkeen oltiin tilanteessa 4-2.

Korhosen loukkaantumisen myötä Ankkurien sisäpeli lamaantui jakson lopulla ja loppulukemat 5-2 iski Vainionpää painuvalla siivulla.

Niko J. Korhonen ja ottelun avauslyöntivuoro.

II JAKSO

Ankkurit teki tauolla muutamia muutoksia lyöntijärjestykseen ja Viljo Sillanpää siirtyi kärjeksi. Jakson aloitti sisällä kuitenkin JymyJussit, mutta Ville Väliahon tolpat sekoittavat vuoron. Ankkurit aloitti sisällä pirteästi rakentamalla palottoman ajon. Katajisto laittoi pallon väliin ja Sillanpää toi johtojuoksun. Jatkotilanteesta ei lisäjuoksuja tullut.

Kotijoukkue väänsi toisessa vuorossa ajon mörssäriosastolleen, jonka yritykset Alajärvi kuitenkin pystyi torjumaan. Ankkurien vastaus tuli saman vuoroparin tasoittavalla. Ensin Mikkolanahon löysi tilaa 3-saumasta ja Sillanpää eteni kotipesään. Sasu Iivarisen lyönnin sirvahtaessa ulkopelaajan räpylästä Aki Orava toi tilanteeksi 0-3. Tässä kohtaa suoritettiin lisää vaihtoja ja Mikael Penninkangas tuli ulkokentälle Oravan siirtyessä jokeripaitaan. Tässä vaiheessa Ankkurien ulkokenttäryhmityus meni melko lailla uusiin puihin ja se myös hieman näkyi otteissa.

Hallasuon hyvä vire jatkui kolmannessa vuorossa, kun hän iski pallon väliin kaventaen tilanteen lukemiin 1-3. Jatkoa seurasi Elmeri Liedon kotiuttaessa Miika Anttilan. Tasoittavallaan Ankkurit teki tilanteen kakkoskärjestä. Ville Väliahon löi pelivälineen kakkosjatkeelle ja kotipiirin turvaan juoksi Henri Heikkinen.

Viimeisessä vuorossa kotijoukkue sai harhaheitolla sekä tilanteen että hurmoksen päälle. Toni Marjamäen, Markus Hallasuon, Miika Anttilan ja Henri Itävalon kotiutuksilla tilanne oli 7-4 Ankkurien viimeisen sisävuoron alkaessa. Pitkä ulkovuoro vei parhaan terän vierailijoista eivätkä lukemat enää muuttuneet ja JymyJussit korjasi potin lukemin 2-0.

 

Tilastot

 

 

Luitko jo nämä?

Härmän liikenne