Jännän äärellä

Torstaina on jälleen kerran edessä jännitysnäytelmä. Alajärvi kohtaa neljättä kertaa tällä kaudella Kouvolan. Kopla on hallinnut keskinäisiä koitoksia pisteiden valossa luvuin 5-2. Viimeisimmästä kohtaamisesta on kuitenkin aikaa yllättävän paljon, sillä joukkueet kohtasivat edellisen kerran 17.6.

Lukkarit vastakkain edellisessä Kitron-kohtaamisessa. Kuva_ K-Media/Jukka Ketonen.

Lukkarit vastakkain edellisessä Kitron-kohtaamisessa. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen.

Hurja määrä on vettä virrannut sekä Kymi- että Kurejoessa tuon pelin jälkeen, mutta panokset torstain peliin ovat todella suuret. Voittaja tarraa tiukasti kiinni pudotuspelien kotietuun. Tosin on muistettava, että tiistaisen Jyväskylä-Hyvinkää ottelun voittajalla on myös oma sanansa sanottavana tähän asiaan. Kolme pistettä olisi kummalle joukkueelle tahansa äärimmäisen kova juttu. Varsinkin jos haluaa välttää kärkikolmikon pudotuspelien avauskierroksella.

Kouvola on viime pelit päässyt pelaamaan ns. vakiokokoonpanolla ja Ankkureilta puuttuu luonnollisesti Petrus Puputti. Kärjet ovat molemmilla hyvässä kuosissa ja tilannetta syntynee riittävästi kotiuttajille. Molempien ryhmien lyöjäjokerit, Kouvolan Ossi Meriläinen ja Alajärven Sami Mikkolanaho ovat iskeneet joukkueilleen hurjan määrän juoksuja ja myös pisteitä.

Pelinjohtaja Iivarisen mietteitä torstain kamppailusta.

Itse näen sen niin, että se on seuraava peli. Tulee olemaan ihan varmasti tasaista ja hyvä niin. Me ollaan kahdesti siellä käyty – voitettu ja hävitty. Kotona hävittiin sitten jatkopalloilla. Kouvola on selvinnyt hankalien vaiheiden yli, kun lukkari Rytkönen on ollut loukkaantuneena. Nyt mies on pystynyt jo muutaman pelin pelaamaan ja Kouvolan peli on kovasti vankistunut. Hankala joukkue vastassa, mutta pyritään horjuttamaan heitä Kitrolla. Ja siihen tarvitaan myös yleisön tukea, kommentoi Matti Iivarinen.

Asetelmat ovat siis todella herkulliset. Nyt jos koskaan on syytä hilata itsensä Kitron lehtereille!

Pesisjännäri alkaa torstaina klo 18.00. 4Pro myös televisioi ottelun.

aa_otteluilmo_aa-kpl_vk33_2015_netti

Luitko jo nämä?

Härmän liikenne